Tuleva pääministeripuolue Keskusta on strategisissa tavoitteissaan nimennyt siirtymisen kokeiluyhteiskuntaan yhdeksi kärkitavoitteistaan. Kun puhutaan suurista, koko yhteiskuntaan koskevista uudistuksista, kuten perustuloon siirtymisestä, on kokeilu järkevä tapa edetä uudistuksen tiellä. Kokeilevan yhteiskunnan edistämiseksi on kehitettävä päätöksentekotapoja, joissa tiede ja tutkimus valjastetaan paremmin yhteiskunnallisen päätöksenteon käyttöön.
Tutkimukseen perustuva päätöksenteko vaatii päättäjiltä kykyä tulkita tutkimustuloksia ja osaamista tunnistaa alojen aidot asiantuntijat. Esimerkiksi eduskunnan valiokuntien kuulemisessa tutkijoiden osuus on alle 10 prosentissa, kun taas etujärjestöt ja hallinnon virkamiehet muodostavat 70-80% kaikista kuulluista. Euroopassa näyttöön perustuva päätöksentekoa on viety pidemmälle. Esimerkiksi Isossa Britanniassa toimii “What works” -keskuksia, jotka toimivat tutkimukseen perustuvan päätöksenteon tukena alueellisella tasolla.
Keskustalla on jo Vanhasen ensimmäiseltä hallituskaudelta kokemusta kokeilevasta politiikanteosta. Vuosina 2010-2014 järjestettiin suomalaisissa korkeakouluissa vapaaehtoinen lukukausimaksukokeilu. Kokeiluun osallistui aktiivisimmin kolme yliopistoa, Aalto-yliopisto, Oulun yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu. Ammattikorkeakouluista Haaga-Helia oli aktiivisin kokeiluun osallistuja. Kokeilua on moitittu epäonnistuneeksi monelta osin, mutta siitä voidaan vetää kolme johtopäätöstä:
- EU- ja ETA-maiden ulkopuoliset opiskelijat valitsivat maksuttoman koulutuksen maksullisuuden sijaan
- Lähes kaikki korkeakoulut vastustavat pakollisia maksuja
- Apuraha- ja stipendijärjestelmät ovat korkeakouluille kallis ja byrokraattinen järjestelmä
Kokeilun ensimmäinen johtopäätöstä voidaan pitää ilmiselvänä. Tästä nimenomaisesta syystä esimerkiksi Saksa on luopunut lukukausimaksuistaan valtion yliopistoissa. Saksa on huolissaan heikkenevästä huoltosuhteestaan ja haluaa houkutella nuorta ja osaavaa työvoimaa maahansa.
Toisen ja kolmannen kohdan tulisi kuitenkin laittaa koulutuspoliitikon aivot liikkeelle. Keskusta ja Kokoomus ovat omissa strategisissa hallitusohjelmatavoitteissaan todenneet haluavansa mahdollistaa korkeakouluille lukukausimaksujen perimiseen. Silti tällä hetkellä hallitusohjemaneuvottelupapereihin kirjattu lukukausimaksukirjaus avaa oven pakollisiin maksuihin kaikilla koulutusasteilla. Maksujen pakollisuus olisi kuolinisku maakuntakorkeakoulujen ja monille suurtenkin korkeakoulujen koulutusalojen kansainvälistymiselle, sillä niiden tunnettavuus ja vetovoima eivät riitä kovassa kilpailussa maksavista asiakkaista.
Ratkaisuksi pakollisten maksujen tilanteessa on tarjottu stipendi- ja apurahajärjestelmiä, jotka samalla mahdollistaisivat köyhien, mutta lahjakkaiden opiskelijoiden pääsyn suomalaisen korkeakoulujärjestelmän piiriin. Samaa pohdittiin myös Ruotsissa ja Tanskassa, jossa pakolliset maksut on otettu käyttöön 2000-luvulla. Tällä hetkellä tanskalaisista EU/ETA-maiden ulkopuolisista opiskelijoista vain 0,5% maksaa lukukausimaksuja, loput ovat stipendijärjestelmän piirissä. Monissa maissa ja osavaltioissa on myös asetettu ehtoja oman maan kansalaisille myönnettyjen stipendien suhteen: opintoihin ulkomailla saa stipendin vain silloin, jos korkeakoulu kuuluu valikoitujen ranking-listojen 100 parhaan korkeakoulun joukkoon. Suomalaisista yliopistoista yleisesti seuratuilla ranking-listoilla on vain Helsingin yliopisto, ja sekin kiikun kaakun listan häntäpäässä.
Kokeileva yhteiskunta tarvitsee kaverikseen nöyriä päättäjiä. Päättäjiä, jotka hyväksyvät sen, että huolella pohdittu idea ei käytännössä ehkä toimikaan. Hyvä päättäjä punnitsee ideaansa kaikilta kannoita eikä alistu populistiseen monimutkaisten asioiden yksinkertaistamiseen. Sitran yliasiamies Mikko Kososta lainaten: “kokeilemalla huonoksi todettu idea on hylättävä, eikä jäädä härkäpäisesti puskemaan sitä läpi. Vain näin kokeiluyhteiskunta voi toimia.”
Silja Silvasti
Kirjoittaja on SYL:n hallituksen jäsen.