Vauhtia aluevaaleihin!

Olen Silja Silvasti, 29-vuotias vihtiläinen kunnanvaltuutettu, keskustan puoluevaltuutettu ja aluevaaliehdokas. Päivätyötäni teen valtakunnan politiikassa valtiovarainministeri Annika Saarikon erityisavustajana. Harrastuksiini on viimeiset kuusi vuotta kuulunut luottamustoimi perhe- ja ihmisoikeusjärjestö Väestöliiton hallituksessa. Suhtaudun intohimoisesti sienestämiseen ja hyviin podcast-sarjoihin.

Suomessa järjestetään historian ensimmäiset aluevaalit heti vuoden alussa. Aluevaaleissa valitaan päättäjät uusien hyvinvointialueiden valtuustoihin päättämään suomalaisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluista. Palveluista, joiden on hädän tullen toimittava.

Aluevaalien myötä vastuu sote- ja pelastuspalveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta leveämmille hartioille – muualla maassa maakunnan kokoisille, meillä Uudellamaalla vähän pienemmille. Uusimaa on jaettu alueen koon ja väestöpohjan vuoksi viiteen eri alueeseen: Länsi-, Keski- ja Itä-Uudenmaan hyvinvointialueisiin sekä Vantaa-Keravan alueeseen. Helsingin kaupunki järjestää myös jatkossa omat palvelunsa, eikä kaupungissa järjestetä tämän vuoksi vaaleja ollenkaan.

Olen ehdolla Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoon. Haluan päästä perustamaan hyvinvointialuetta, jossa palvelupolut terveyskeskuksen ajanvarauksesta aina erikoissairaanhoidon vaativiin operaatioihin ja kuntoutukseen toimivat. Vastustan terveyskeskusten käyntimaksuja, kannatan maksutonta ehkäisyä ja haluaisin olla rakentamassa sellaista yhteiskuntaa, jossa mielenterveyden, suunterveyden ja gynekologisen terveyden hoitaminen ei ole vain maksukykyisten etuoikeus. Pään ja alapään asiat kuntoon, jos asiaa haluaa oikein tiivistää.

Olen työni puolesta saanut olla tukemassa keskustan ministereitä sote-uudistuksen valmistelussa. Olen istunut liioittelematta satoja tunteja kokouksissa vääntämässä uudistuksen lainsäädäntöä, rahoitusta, valmistelua ja toimeenpanoa. Väitän, että ymmärrän kohtalaisesti mistä tässä uudistuksessa on kyse. Uskoisin, että minusta olisi tämän vuoksi uudessa aluevaltuustossa hyötyä. Niin vihtiläisille kuin länsiuusmaalaisille ylipäätään.

Aluevaalien varsinainen vaalipäivä on 23.1.2022. Ennakkoäänestys järjestetään 12.-18.1. Muista käyttää ääntäsi.

Viimeisimmät kirjoitukset

Silja Silvasti

Kiireellä saa vain sekundaa – kansalaisyhteiskunta on vaarassa jäädä hallituksen uudistamisvimman jalkoihin

Valtioneuvoston sisäinen ohje valmisteilla olevan lain lausuntokierroksen pituudeksi on kahdeksan viikkoa. Kahdeksan viikkoa. Pohdiskeltiin taannoin työkavereiden kanssa, että olemmeko saaneet viimeisen vuoden aikana yhtään lausuntopyyntöä, jossa lausuntoaika olisi ollut valtioneuvoston ohjeen mukainen. Mieleen tuli vain muutama tapaus, jossa lausuntopyyntö tippui sähköpostiin kesäkuun viimeisinä päivinä ja joissa lausuntoaika oli lähinnä virkamiesten lomien vuoksi useampien viikkojen, jopa

Lue kokonaan »

Kahden äidin perheet ovat tosiasia, ei mielipideasia

Eduskunnan lakivaliokunta käsittelee perjantaina kansalaisaloitetta äitiyslain muuttamisesta. Aloitteen tavoitteena on, että naisparille hedelmöityshoidolla syntyvän lapsen juridinen asema olisi selvä heti lapsen syntymästä alkaen. Tämä tarkoittaisi sitä, että naisparin osapuoli, joka ei odota lasta, voisi olla tunnustaa vanhemmuuden neuvolassa jo ennen lapsen syntymää. Näin toisen vanhemman juridinen asema raskauden aikana ja heti lapsen syntymän jälkeen paranee.

Lue kokonaan »

Kokeileva yhteiskunta vaatii päättäjiltä nöyryyttä

Tuleva pääministeripuolue Keskusta on strategisissa tavoitteissaan nimennyt siirtymisen kokeiluyhteiskuntaan yhdeksi kärkitavoitteistaan. Kun puhutaan suurista, koko yhteiskuntaan koskevista uudistuksista, kuten perustuloon siirtymisestä, on kokeilu järkevä tapa edetä uudistuksen tiellä. Kokeilevan yhteiskunnan edistämiseksi on kehitettävä päätöksentekotapoja, joissa tiede ja tutkimus valjastetaan paremmin yhteiskunnallisen päätöksenteon käyttöön. Tutkimukseen perustuva päätöksenteko vaatii päättäjiltä kykyä tulkita tutkimustuloksia ja osaamista tunnistaa alojen

Lue kokonaan »

Twitter

Vieritä ylös